JT-Katsastuksesta osa DEKRA Katsastus -ketjua

JT-Katsastus-on nyt-osa-DEKRA-Katsastus-ketjua-11-07-2022
11.07.2022

JT-Katsastus on nyt osa DEKRA Katsastus -ketjua

Mäntyharjulaisille tuttu ja turvallinen JT-Katsastus siirtyi yritysoston myötä DEKRA Katsastus Oy:n katsastusasemaksi. Yrittäjä Jarmo Tuomainen luotsaa jatkossakin perustamaansa JT-Katsastus katsastusasemaa, mutta uudella DEKRA Katsastus brändillä: ”Onhan tässä yrittäjänä tehty jo pitkään töitä, ja mielelläni annan vastuuta muillekin. Innolla odotetaan tulevaa!”, -kertoo Tuomainen tuoreista tunnelmistaan. Uuden omistajan myötä Tuomainen työntekijöineen liittyy osaksi kansainvälistä DEKRA konsernia. Suomessa laajeneva DEKRA Katsastus on osa maailmalla tunnettua DEKRAa, ja monet tunnistavat logon mm. F1 -kuljettajien lippalakeista. DEKRA onkin maailman ykkönen ajoneuvojen katsastuspalveluissa, ja vuosittain DEKRAn brändien alla katsastetaan 27 miljoonaa ajoneuvoa.

DEKRA Katsastus Oy:n toimitusjohtaja Pasi Lahikainen on itsekin aloittanut uransa katsastusalan yrittäjänä. ”Jarmo on rautainen ammattilainen, ja on ihailtavaa, miten yrityksen toiminta vuosien saatossa on kehittynyt, ja asema palvelee myös yritysasiakkaita sekä raskaan kaluston ammattilaisia.”. DEKRA Finlandin toimitusjohtaja Matti Andersson yhtyy Lahikaisen ajatukseen: ”Huomaa, että Jarmolla on yrittäjyys ja autoala verissä. Aseman tulevaisuus on ehdottomasti hyvissä käsissä, ja asiakkaat voivat luottaa siihen, että tällä asemalla tiedetään, mistä turvallinen auto on tehty.” Lahikainen on erityisesti pistänyt merkille, että asiakaspalveluasenne tulee luonnollisesti Jarmolta ja Larilta: ”On mukava nähdä, kuinka asiakkaat kiittelevät heitä katsastuksen jälkeen, ja onhan yritys saanut erittäin hyviä arvosteluita.”. ”Se on totta, emme voi olla kuin tyytyväisiä, ja ottaa mallia Jarmosta ja Larista!”, lisää Andersson.

Tuomaisen lisäksi asemalla katsastuksia tekee jatkossakin Lari Ripatti, eikä muutos näy ”avajaispäivänä” asiakkaille kuin uutena nimenä.Asema jatkaa normaalia arkeaan, ja toivotamme Larin kanssa tutut ja uudetkin asiakkaat tervetulleeksi katsastukseen!”, vinkkaa Tuomainen lopuksi. DEKRA Katsastus löytyy tutulta JT-Katsastuksen paikalta osoitteesta Mäkelänlenkki 20, 52700 Mäntyharju.

Tutustu aseman palveluihin, sekä nettiajanvarukseen aseman sivuilla: DEKRA Katsastus Mäntyharju